Kaikella on tarkoituksensa

Niin vain kävi, ensi kesänä tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun aloitin ammatinharjoittajana. Syksyn myötä on taas aika antaa uusien tuulien puhaltaa. Sen kunniaksi ajattelin kertoa hieman tarinaa Makkian takana. Niin paljon asiaa olisi kerrottavana. Päädyin kuitenkin aloittamaan blogini niillä ajatuksilla, mitkä ovat arvot Makkian taustalla.

Yksilöllisyys, eettisyys, empaattisuus, luonnollisuus sekä lapsenomainen innokkuus ja inhimillisyys. Näiden asioiden perässä olen kulkenut koko ikäni oppien ja kyseenalaistaen. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät kyllä, että tykkään tarkastella asioita täysin eri näkövinkkelistä. Kasvissyöjäksi ryhtyminen jo hyvin nuorella iällä opetti etsimään tietoa ja vahvistamaan omaa identiteettiä, kun muut nälvivät asiasta. Olen edelleen vege, enkä kyllä muuksi muutu. On kaiketi aika luonnollista, että olen Paula Heinosen koulutusputkessa etsimässä jälleen perspektiiviä tähän ravintomaailmaan. Hei, mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi maailman vanhimmistä ravinnonlähteistä on tullut "viherpiipertäjien" ruokaa? Tohdin siis kysyä, että tiedätkö mitä sinun suustasi menee päivittäin alas?

Kaikella on tarkoituksensa. Tarkoituksensa oli sillä, että  pienenä tyttönä tanssin telkkarin edessä matkien Madonnaa, Michael Jacksonia ja Kylie Minogueta. Ja sillä, että en ikinä jaksanut keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Se olisi ollut äärimmäisen turhauttavaa. Myös sillä, että olen useasti löytänyt itseni tilanteista, joihin olen heittäytynyt vain hetken mielijohteesta.

Katsokaas, kun kasvetaan aikuisiksi niin ei ole enää sopivaa innostua lapsen tavoin... Jeekale, miksi ei? Lapsilla on energiaa (tai siis pitäisi olla), he innostuvat lähes kaikesta ja ovat avoimia uudelle. Uskaltavat kokeilla ja mokata. Miksi me aikuiset emme suo sitä itsellemme vaan kasaamme käsittämättömän paljon negatiivisia ajatuksia ja verukkeita siitä, miksi me emme nyt vain voi tehdä noin. Meidän tulee käyttäytyä näin, kun muutkin käyttäytyvät. Työssäni tapaan yhtenään ihania ja pystyviä asiakkaita, joilla on mahdollisuus vaikka mihin - jos he vain antaisivat itselleen hieman "armoa". Eniten kuulemani sanonnat ovat "mä en osaa" ja "se ois niin kivaa kyllä, mutta kun....". Totta, ei voi osata, jos ei kokeile. Ei voi kokea elämyksiä, jos jättää tulevaisuuteen sen, mitä olisi kiva tehdä nyt.

Me aikuisten oikeesti annamme esimerkillämme kasvavalle sukupolvelle tienviittoja ja ajatusmalleja. Eikö olisikin ihanaa ja armollista antaa kasvavalle sukupolvelle sellainen ympäristö, jossa uskaltaa kokeilla ja mokata. Hyvät ihmiset, älkääpä morkatko itseänne. Sanallinen suunsoitto, vaikkakin se kumpuaakin oman pääkopan sisältä ja kohteena on minä itse, ei auta vähentämään negatiivisten ajatusten kuorman aiheuttamaa stressiä. Mitä, jos seuraavan kerran peiliin katsoessasi ensimmäiset sanat eivät olisikaan "vitsi, kun mä oon niin läski ja ruma"? Mitä, jos kokeilisitkin sanoa peilikuvallesi lasten kuullen: "Vitsi, mä oon niin tyytyväinen, kun mulla on naisellinen lantio. Ihan niin kuin Jennifer Lopezilla!"?

Maria